100% tyytyväisyystakuu
30 vrk ilmainen palautus / vaihto
Vaivatonta ostamista
Monipuoliset maksu- ja toimitustavat
Nopea asiakaspalvelu
Arkisin ma-pe klo 8-16

Kevätpukki haastaa metsästäjän

Metsäkaurispukkien keväinen metsästys on omatoimista, tarkkaa ja hiljaista; ei koiria, suurta metsästysporukkaa, hälinää tai ajoja. Keväinen pukkijahti on yksi Suomen teknisimmistä metsästysmuodoista ja palkitsee sen mukaisesti. Tässä tietoa, mitä tarvitset kauden alkuun ja miten valmistaudut jahtiin.

 

Suomessa eletään metsäkauriin metsästyksen kultakautta

Metsäkauris katosi Suomesta 1700-luvulla. Se palasi istutusten kautta Ahvenanmaalle, Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle, ja on sen jälkeen levittäytynyt vuosi vuodelta pohjoisemmaksi. Nyt kanta ulottuu Lappiin asti, ja laji on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa riistakannassa nopeammin kuin monikaan osasi odottaa.

Keväinen pukkijahti on käytännössä sekoitus keskieurooppalaista metsästyskulttuuria ja Tšernobylin ydinonnettomuuden jälkimaininkeja. Keski-Euroopassa pukkijahti on perinteikäs ja arvostettu metsästyksen muoto. Suomessa kokemus karttuu vielä, mikä näkyy sekä metsästäjien taidoissa että kantaan kohdistuvassa kiinnostuksessa.

Kausi on lyhyt: kevätpukkijahti alkaa 16. toukokuuta ja päättyy 15. kesäkuuta. Kuukauden aikaikkuna, joka vaatii valmistautumista viikkoja etukäteen. Syyskaudella metsästetään syyskuun alusta alkaen helmikuun puoliväliin, jolloin saalis voi sisältää myös naaraita ja vasoja. Keväällä on pukkijahdin oma, lyhyt kautensa.

Hirvijahti on perinteisesti joukkuelaji, jossa metsästetään porukalla ja organisoidusti. Valkohäntäpeuran syyskausi muistuttaa sitä rakenteeltaan. Kevätpukkijahti puolestaan on sen vastakohta. Menet yksin, liikut huomaamattomasti ja ääneti. Jos onnistut, olet osannut lukea maastoa, tulkinnut tuulta oikein ja ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja tuntenut kohderiistasi läpikotaisin. Siinä kaikki.

 

Huhti-toukokuu on tiedustelun aikaa

Metsäkauriin kevätpukkijahdin kausi alkaa toukokuun puolivälissä, mutta maasto kertoo tarinansa jo huhtikuussa. Silloin aluskasvillisuus on vasta heräämässä, näkyvyys on hyvä ja kauriiden kulkureitit näkyvät pehmeässä maassa selvästi. Keväästä toki riippuen, mutta yleensä jahdin alkaessa nouseva kasvillisuus alkaa häivyttää kauriin jättämät merkit: reviirimerkkauspuut katoavat kesän vihreään, reitit häviävät ja se informaatio, jonka olisi ennakkoon voinut lukea, on kadonnut.

Maastokartoitus kannattaakin tehdä ennen heinikon kasvamista ja kesän puhkeamista kukkaansa. Peltojen reunat, ojien vierukset ja taimikot on syytä kävellä läpi hitaasti ja katse matalalla. Metsäkauris suosii vaihtelevia maastoja ja liikkuu usein paikoissa, joissa suoja ja avoin tila kohtaavat. Esimerkiksi pellon reunusten pensaikot tai kapeat kulkuväylät, jotka yhdistävät kaksi metsäaluetta, ovat kauriiden kulkupaikkoja.

Metsäkauris on ennen muuta reviirieläin, mutta sen hallitsema alue on hämmästyttävän pieni, usein vain muutamia kymmeniä hehtaareja. Saman pellon eri nurkkia voivat hallita eri pukit kohtaamatta toisiaan. Tämä tarkoittaa, että alue ei ole joko hyvä tai huono, vaan siinä on hyviä ja huonoja kohtia. Kamera tai passipaikka väärässä kohdassa tuottaa nolla havaintoa, vaikka viisikymmentä metriä kauempana tapahtuisi paljon.

 

Merkkauspaikka vie perille

Merkkauspaikasta puhutaan metsästyspiireissä, ja syystä. Se on pukin käyntikortti: paikka, johon se palaa toistuvasti ja johon se jättää hajumerkkinsä. Pukilla on otsan alueella hajurauhanen, jota se painaa puuntaimiin, oksiin ja pensaiden latvoihin. Merkin jättämiseen riittää sormenpaksuinen oksa. Merkkauspaikka ei siis aina ole iso puu, vaan se saattaa olla pienikin taimi tien laidassa. Keväällä, kun sarvet ovat vielä nahkapeitteen alla kasvuvaiheessa, merkintä on nimenomaan tätä rauhasperäistä painelua. Nahkapeitteestä keloutuneet sarvet tekevät näkyvämpiä jälkiä puihin.

Tuore pukin tekemä merkkauspaikka näkyy vaaleana, kuorittuna puunpintana. Se kertoo, että pukki on käynyt siinä hiljattain. Yleensä pusketun puun lisäksi merkkauspaikan maa on kuovittu etujaloilla paljaaksi sammaleesta. Useampi merkkauspaikka saman reitin varrella kertoo, että se on pukille tärkeä kulkuväylä, ei satunnainen käynti. Se on hyvä lähtökohta sekä riistakameralle että passipaikalle.

 

Tuuli ratkaisee istutko passissa vai onko hiivintä järkevämpää

Suurin osa Suomessa kaadetuista kevätpukeista kaadetaan passissa pellon tai niityn laidassa. Se on tehokas tapa, sillä hyvässä passipaikassa pukki tulee itse metsästäjän luo, näkyvyys on hyvä ja tilanne kehittyy rauhassa.

Passipaikan ensimmäinen kriteeri on tuuli. Metsäkauris luottaa ennen kaikkea hajuaistiinsa, ja pukki ei tule ulos avoimelle paikalle, mikäli se haistaa ihmisen. Tuulensuunta tarkistetaan ennen jokaista passikertaa. Esimerkiksi pieni jauhepullo, HME tuuli-indikaattori, paljastaa tuulen suunnan ja voimakkuuden tarkasti. Passi haetaan aina tuulen alapuolelta suhteessa oletettua kauriiden kulkureittiä. Kevyesti tuulinen ilma on paras. Kovalla tuulella ja huonossa säässä pukit pysyvät mielellään metsän suojassa. Tyynellä taas metsästäjän pienetkin äänet kantautuvat kauas ja hajunkulkeutumista ei voi ennakoida.

Kaurispukin hiivintä on toinen vaihtoehto metsästystavaksi. Se on erätaitojen loppusota, jossa testataan metsästäjän hermoja ja laitetaan osaaminen koetukselle. Vaativa, mutta onnistuessaan palkitseva. Hiivinnässä edetään hitaasti vastatuuleen, hyödyntäen kasvillisuuden suojaa, kohti paikkoja, joissa pukki todennäköisesti oleskelee. Liike on hidasta, pysähdykset pitkiä ja jokainen askel harkittu. Hätäinen hyttysen hätistäminen, vaatteen kahahdus tai vaaleana loistavat kasvot voivat riittää pilaamaan lähestymisen. Pukki reagoi herkästi kaikkeen poikkeavaan ja syöksyy suojaan jo vähäisimmästäkin äänestä, hajusta tai epäilyttävästä liikkeestä. Hetkeä myöhemmin kova ja karkea varoitushaukunta kertoo lähiseudun kauriille, että metsästäjä on liikkeellä, ja peli on siltä osin selvä.

Aamu- ja iltahämärä ovat molemmissa tavoissa parasta aikaa. Metsäkauris on eniten liikkeellä auringonnousun ja -laskun ympärillä. 

 

Riistakamera täydentää sen, mitä itse ei ennätä tarkkailla

Riistakamera tekee tiedustelusta jatkuvaa. Se kuvaa silloin kun metsästäjä nukkuu, eikä se jätä hajuaan maastoon. Käytännön tasolla se selvittää kolme asiaa nopeasti: mihin aikaan vuorokaudesta pukki liikkuu tietyssä paikassa, onko kyseessä yksi vai useampi yksilö, ja onko se sama eläin, jota on seurattu.

Pukkien merkkauspaikka on luonteva sijoituspaikka, mutta ei ainoa hyvä vaihtoehto. Ojan ylityskohta, kapea kulkuväylä tai ruokintapaikan reuna näyttää usein laajemman kirjon liikettä kuin reviirimerkkipiste. Etäisyys kulkureitistä kannattaa pitää noin 5–8 metrissä. Lähemmäksi sijoitettu kamera erottuu pukin silmissä uutena esineenä maisemassa, ja pukki saattaa alkaa kiertää paikan kokonaan. Pukki on visuaalisesti tarkka ja se huomaa, jos tuttuun maisemaan on ilmestynyt jotain uutta, ja reagoi kiertämällä sen.

Tavallinen muistikortillinen riistakamera vaatii säännöllisiä käyntejä, ja jokainen käynti jättää hajua. Pukki oppii nopeasti varomaan paikkoja, joissa ihminen käy toistuvasti, mikä vesittää osan tiedustelun hyödystä. Lähettävä riistakamera ratkaisee tämän. Esimerkiksi Burrel E24 siirtää kuvat suoraan puhelimeen heti niiden ottamisen jälkeen. Käyntejä maastoon ei tarvita, eikä hajua jää. Burrel N24 on edullisempi vaihtoehto samaan tarkoitukseen.

 

Kiikarit ovat kaurisjahdissa ehdoton apuväline

Kokenut metsästäjä käyttää kiikaritähtäintään ehkä vain joitakin kymmeniä sekunteja koko jahdin aikana. Tähtäinkiikari ei ole havainnointiväline ja aseella ei koskaan pidä osoittaa kohti kohdetta, jota ei varmasti tunnisteta tai ole tarkoitus ampua. Kaurisjahdissa välttämättömiä ja käytännöllisiä katselukiikareita käytetään riistan tunnistamiseen, turvallisuuden varmistamiseen ja havainnointiin.

Kaadettavan pukin valinta perustuu harkintaan ja huolelliseen havainnointiin. Kiikareilla tehty seuranta auttaa arvioimaan pukin ikää, rakennetta, sarviainesta, käyttäytymistä ja yleiskuntoa ennen päätöstä. Usein tavoitteena on valita ylivanha tai kehitykseltään heikompi yksilö ja säästää hyväkuntoiset pukit vahvistamaan kantaa tuleville vuosille. Aluetta hallitsevan valtapukin ampuminen rikkoo paikallisen kauriskannan ja saa muun lauman siirtymään uusille alueille. Harvan kannan seuduilla väärän pukin ampuminen saattaa tyhjentää reviirin pitkäksikin ajaksi.

Kiikareilla selataan pellonreunat ennen kuin liikutaan metriäkään ja tunnistetaan, onko liikkuva hahmo mahdollisesti kohderiistaa vai jotakin muuta. Onko kyseessä pukki, naaras tai nuori satelliittipukki, jolla ei vielä ole omaa reviiriä? Arvioidaan sarvirakenne kaukaa ja seurataan liikettä häiritsemättä. Hyvillä kiikareilla sen havainnoi hetkessä. Aloittelija tekee tyypillisesti sen virheen, että menee liian lähelle liian aikaisin. Hyvät kiikarit antavat aikaa päättää rauhassa, kannattaako lähestyä lainkaan. 

Katselukiikareita on markkinoilla satoja malleja, ja hinnat vaihtelevat kolmestakymmenestä eurosta kolmeen tuhanteen. Halpoja kiikareita saa, mutta kevätillan hämärässä niiden lasien laatu näkyy konkreettisesti: kuva on suttuinen, värit haalistuvat ja kauriin tunnistaminen epäonnistuu juuri silloin, kun sen pitäisi onnistua.

Vortex on vakiinnuttanut asemansa metsästysoptiikan markkinoilla erityisesti yhdellä selkeällä syyllä. VIP-takuu kattaa tuotteen elinajaksi ilman kuittivaatimuksia ja ilman kysymyksiä siitä, miten mahdollinen vaurio on syntynyt. Se on poikkeuksellinen lupaus, jota eurooppalaiset Premium-merkit eivät tarjoa. Hinta-laatu-suhde on sen lisäksi hyvä, mikä selittää, miksi Vortex löytyy nykyään monelta suomalaiselta metsästäjältä.

Käytännöllinen valinta kevätjahtiin on Vortex Diamondback HD 10x42. Koko ja paino tasapainossa ja kuvalaatu hyvä hämärässäkin. Kymmenkertainen suurennos tuo tarkasteltavan kohteen erityispiirteet erinomaisesti esille. 42 millimetrin objektiivi kerää valoa hyvin hämärässä. Vortex Viper HD on askel ylöspäin niille, jotka metsästävät avoimissa maastoissa, etäisyydet pitkiä, tai joille lasien laatu valossa ja vastavalossa on tärkeä kriteeri.

 

Tähtäinkiikarioptiikalta vaaditaan hämärässä paljon

Kun päätös ampumisesta on tehty, astuu kuvaan tähtäinkiikarin optiset ominaisuudet käytännössä. Kevätpukkijahdissa ampumaetäisyys on usein 50–200 metriä. Silti tähtäimen laatu on merkittävä: kevätaamu- ja iltavalo ovat vastavaloineen optisesti vaativimpia tilanteita, ja siinä ero laadukkaan ja halvan tähtäimen välillä on selvä.

Vortex Crossfire HD -kiikaritähtäimet ovat tasapainoinen valinta kevätjahtiin, jossa valo on usein haastavaa. Niissä on selkeä kuva, toimiva hämäräsuorituskyky ja kestävä rakenne. Kevätpukkijahtiin sopivin malli sarjasta on Vortex Crossfire HD 3-9x40. Kolmesta yhdeksänkertaiseen -suurennos kattaa kaikki tavanomaiset pukkijahdin etäisyydet: lähipassissa kolminkertainen suurennos antaa laajan kuvan, pellonreunalla yhdeksänkertainen riittää hyvin kauimmaisille tilanteille. Ylisuurennosta ei tarvita, ja suuremmissa suurennoksissa pienetkin käsien värinät alkavat näkyä kuvassa. Vortex Razor HD LHT puolestaan on valinta heille, joille pitkät etäisyydet tai poikkeuksellisen hyvä kuvanlaatu hämärässä ovat prioriteetti.

Kannattaa tutustua Vortexin kiikaritähtäimien valikoimaan, ja etsiä omaan käyttöön sopivin optiikka, joka tekee ampumisesta varmaa myös haastavissa olosuhteissa.

Jos hyvä kiikaritähtäin jo löytyy, on kohdistus syytä tarkistaa hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Metsäkauris on pieni eläin ja kuolettava osuma-alue ei ole paljon kämmentä suurempi. Aseen käynti ei saa koskaan jäädä oletuksen varaan, sillä pienikin heitto voi ratkaista paljon tositilanteessa. 

Kohdistuksen lisäksi kannattaa miettiä patruunaa. Laajeneva luoti, joka toimii ennakoitavasti myös lähietäisyyksillä, on kaurisjahtiin paras valinta. Sako Speedhead on suomalainen polymer-kärkinen luoti, joka avautuu tasaisesti myös alhaisilla nopeuksilla ja toimii yhtä hyvin lähipassissa kuin pellonreunan pitkällä laukauksella. Norma TipStrike tunnetaan nopeasta ja hallitusta avautumisestaan ja on vakiinnuttanut paikkansa pienriistan metsästäjien suosiossa. RWS HIT on saksalainen vaihtoehto samaan tarkoitukseen: tasainen avautuminen ja hyvä jälki myös vinosta osumakulmasta. Kaikki kolme löytyvät Uittokaluston laajasta patruunavalikoimasta.

 

Kevätpukkijahti palkitsee pitkäjänteisyyden

Toukokuun aamuhämärässä pellonreunalla istuminen on oma kokemuksensa riippumatta siitä, tuleeko metsäkauris näkyviin vai ei. Moni palaa maastosta tyhjin käsin, mutta paremmalla mielellä kuin lähtiessä.

Kevätpukkijahti on laji, jossa valmistautuminen kuitenkin maksaa itsensä takaisin. Kuukauden kausi on lyhyt, joka tarkoittaa, että jokainen käynti maastossa ennen kauden alkua on suoraan verrannollinen onnistumisen todennäköisyyteen. Hyvä uutinen on, että havainnointityö ei vaadi merkittävästi: tarkkailua maastossa ennen heinikkoa ja vesakkoa, kamera oikeaan paikkaan ja kiikarit mukaan pellonreunalle. 

Kevätpukkijahti sopii hyvin myös niille, jotka haluavat oppia lukemaan maastoa tai seurata riistaa läheltä ennen kuin metsästyskokemus karttuu. Ja usein pelkkä seuraaminen opettaa enemmän kuin laukaus.

Uittokaluston metsästysvalikoimasta löydät Burrel-riistakamerat, Vortex-kiikarit, kiikaritähtäimet ja muut kevätpukkijahdin valmisteluun tarvittavat varusteet. Tutustu metsästysvalikoimaan

Aki Perälä
Myyntipäällikkö, Metsästystarvikkeet