100% tyytyväisyystakuu
30 vrk ilmainen palautus / vaihto
Vaivatonta ostamista
Monipuoliset maksu- ja toimitustavat
Nopea asiakaspalvelu
Arkisin ma-pe klo 8-16

Kyyhkynmetsästys avaa jahtikauden 10.8.2026 – Vinkit kyyhkyjahtiin

Elokuun ensimmäiset kyyhkyparvet paljastavat nopeasti, onko jahtiin valmistauduttu säntillisesti vai onko passipaikka valittu tuurilla. Väärä tuulen suunta, liian kiiltävä kaave tai pellon reunassa liikkuva ampuja riittävät kääntämään lähestyvän kyyhkyparven viime metreillä ohi. Onnistunut kyyhkyjahti vaatii huolellista ennakointia ja tarkkaa havainnointia.  

Suuri lintumäärä ei takaa saalista 

Sepelkyyhky on Suomen riistakeskuksen mukaan noussut maamme yleisimmäksi saalislajiksi. Vuonna 2025 niitä saatiin ennätykselliset 324 000 yksilöä, keskimäärin 11 lintua saalista saanutta metsästäjää kohti. Eniten kyyhkyjä metsästetään Etelä- ja Länsi-Suomen viljelysseuduilla, missä linnut liikkuvat ruokailupeltojen, metsäsaarekkeiden ja lepopuiden välillä. Suuri osa koko kauden saaliista kertyy heti elokuun alussa.

Suuret saalismäärät kertovat vahvasta kannasta ja lajin suosiosta, eivät suinkaan helposta jahdista. Pellonlaidassa odottaminen voi näyttää yksinkertaiselta, mutta hyvä tulos vaatii huolellista ennakointia ja oikein valitun passipaikan. Kyyhky lentää lujaa, muuttaa reittiään herkästi ja havaitsee tarkasti pellonreunasta sellaisetkin liikkeet, joita ampuja itse saattaa pitää mitättöminä. Linnut vaihtavat ruokailupaikkaa nopeasti, kun puinnit avaavat uusia ruokailupaikkoja ja metsästyspaine hajottaa parvia. Siksi vielä edellisellä viikolla varmalta näyttänyt passipaikka kannattaa tarkistaa uudelleen juuri ennen jahtia. 

Hyvä passipaikka löytyy seuraamalla lintujen liikkeitä

Elokuussa kyyhkyt hakeutuvat kypsyville viljapelloille. Puintien alettua myös sänkipellot alkavat vetää parvia, mutta kerran nähty suuri lintumäärä ei vielä tee pellosta varmaa jahtipaikkaa. Tärkeämpää on selvittää, palaavatko linnut samalle paikalle päivästä toiseen sekä lintujen lentoreitti.

Parven lentokorkeus ja käyttäytyminen kertovat paljon. Matalalla ja määrätietoisesti lentävät linnut tuntevat paikan yleensä ennestään. Korkealla kiertävä parvi vasta etsii ruokailupaikkaa, eikä välttämättä laskeudu ensimmäisellä kierroksella. Herne, lakoontunut vilja ja puinnissa maahan varisseet jyvät houkuttelevat kyyhkyjä, mutta ravinto on vain osa kokonaisuutta. Hyvän ruokailupaikan lähellä on yleensä myös suojaa ja levähdyspaikkoja, kuten reunapuita, metsäsaarekkeita tai sähkölinjoja. Jos kyyhkyt pysähtyvät toistuvasti pellon reunapuihin ennen laskeutumista, toimivin passi voi löytyä puuryhmän alta eikä suoraan ruokailukohdan vierestä. 

Peltoa kannattaa tarkkailla samaan aikaan päivästä kuin siellä aikoo metsästää. Aamu- ja iltalennot voivat kulkea eri reittejä. Paina mieleen, mistä suunnasta parvet tulevat, mihin ne tavallisesti laskeutuvat ja minne ne jatkavat ruokailun jälkeen.

Passia valittaessa tarkistetaan samalla tuulen ja auringon suunta, turvalliset ampumasektorit sekä mahdollisuus löytää pudotettu lintu. Matala vastavalo vaikeuttaa lentävän linnun seuraamista, ja pystyviljaan pudonnut kyyhky voi jäädä löytymättä hyvästäkin osumasta huolimatta.

Sovi jahdista maanomistajan kanssa hyvissä ajoin. Samalla usein selviää, milloin pellot puidaan, millä lohkoilla lintuja on nähty ja missä liikkuminen aiheuttaa vähiten haittaa.

Ruokintapaikka ja riistapelto kestävät jahtia eri tavoin

Herne on sepelkyyhkylle mieluisaa ravintoa, mutta toimiva paikka voi löytyä yhtä hyvin puidulta vilja- tai kesantopellolta.

Ruokintapaikalle tottunut parvi on herkkä häiriöille. Esimerkiksi huono ampumatilanne tai ihmistoiminta voivat saada koko parven karttamaan paikkaa. Isolle riistapellolle kyyhkyt palaavat yleensä helpommin, vaikka siirtäisivätkin laskeutumispaikkaansa pellon toiselle laidalle. Tämä kannattaa huomioida myös passipaikkaa valittaessa. Pistemäisellä ruokinnalla jahti keskittyy väistämättä yhteen kohtaan, kun taas laajalla pellolla metsästäjän on oltava valmis seuraamaan lintujen liikkeitä ja vaihtamaan passia niiden mukana.

Sovi ruokinnasta aina maanomistajan kanssa, pidä paikka siistinä. Hyvä ohjenuora ovat Metsästäjäliiton kestävän riistaruokinnan periaatteet. Tarkista myös ajantasaiset suositukset ennen kauden alkua, sillä esimerkiksi lintuinfluenssatilanne voi tuoda houkutteluruokintaan tilapäisiä rajoituksia.

Hyvä kaaveparvi ohjaa lähestyviä lintuja haluttuun suuntaan

Kaaveiden eli houkutuskuvien tehtävä on vahvistaa vaikutelmaa turvallisesta ruokailupaikasta ja ohjata lähestyvät linnut turvalliselle ja hallitulle ampumaetäisyydelle. Tyhjää peltoa kuvat eivät kuitenkaan muuta hyväksi jahtipaikaksi, vaan parhaiten ne toimivat siellä, missä kyyhkyt liikkuvat jo valmiiksi.

Kaaveiden tärkein ominaisuus on luonnollinen, valoa hallitusti heijastava pinta. Kiiltävä muovi erottuu pellon mattapintaisesta ympäristöstä ja voi kääntää lähestyvän parven kerta toisensa jälkeen sivuun. Nukkapintaiset Final Approach Last Pass -kyyhkykaaveet ovat siksi varma valinta avoimelle pellolle ja valoisiin tai märkiin olosuhteisiin. Kuvaparvea voi täydentää maalatuilla Last Pass -kaaveilla tai kevyillä ja helposti kannettavilla Final Approach Live -siluettikaaveilla.

Siluettikaaveiden etuna on helppo kuljetettavuus, mutta niiden näkyvyys riippuu sijoittelusta. Jos kaikki kuvat osoittavat samaan suuntaan, osa niistä voi näkyä lähestyvälle parvelle vain kapeina viivoina. Siluetteja kannattaa kääntää hieman eri suuntiin, jotta kuvasto hahmottuu selvästi parven tulosuunnasta riippumatta.

Kaaveiden määrälle ei ole yhtä oikeaa sääntöä. Useimmilla pelloilla toimiva kuvasto syntyy 6–15 hyvin sijoitetusta kuvasta. Aseta suurin osa niistä väljästi nokat vastatuuleen, sillä kyyhkyt lähestyvät laskeutumispaikkaa yleensä vastatuuleen. Täysin yhdenmukaista asetelmaa kannattaa välttää, sillä luonnollinen ruokailuparvi on aina hieman epäsäännöllinen.

Kuvia voi hajottaa pieniin ryhmiin, joiden väliin jää selvä laskeutumisalue. Se sijoitetaan omalle varmalle ampumaetäisyydelle, usein noin 20–25 metrin päähän passista. Passi rakennetaan aukon sivulle tai taakse niin, että linnut joutuvat hidastamaan ampujan edessä eivätkä tule suoraan kohti passia.

Muutama variskaave hieman sivummalla voi lisätä ruokailupaikan uskottavuutta. Niitä ei kuitenkaan tarvitse sekoittaa keskelle kyyhkykuvia. Luonnossa varikset ja kyyhkyt voivat usein ruokailla samalla pellolla, mutta muodostavat tavallisesti omat väljät ryhmänsä. 

Kaaveiden liike herättää kyyhkjen mielenkiinnon. Pyöriväsiipinen Lucky Duck HD -kyyhkykaave voi vetää korkean parven huomion, mutta lähelle tulevalle linnulle sama liike voi näyttää myös epäilyttävältä. Parven käyttäytyminen kertoo nopeasti, toimiiko asetelma. Jos linnut tulevat kiinnostuneina lähelle mutta kääntyvät aina samassa kohdassa, kokeile siirtää liikkuvaa kaavetta, pysäyttää liike tai poistaa se kokonaan. Usein pieni muutos riittää korjaamaan koko lähestymislinjan. 

Hyvä passi häivyttää ennen kaikkea liikkeen

Kyyhky on tarkkasilmäinen, ja erottaa pellonreunasta pienetkin liikkeet. Huonosti piiloutunut ampuja on yleisin syy siihen, että linnut kaartavat pois juuri ennen ampumaetäisyyttä. Naamioinnin tehtävä on häivyttää ihmisen ääriviivat ja sulauttaa ympäristöön. Pelkkä oikeanvärinen vaatetus ei riitä, jos metsästäjä on nähtävissä. Kasvot ja kädet erottuvat kauas, joten kasvohuppu ja ohuet käsineet ovat hyödyllisiä etenkin avoimemmalla passipaikalla.  

Kauden alussa rehevä pellonreuna tarjoaa usein hyvän luonnollisen suojan. Kevyt HS 3D -naamioverkko  täydentää kasvustoa, peittää varusteita ja kulkee helposti mukana. Verkko kannattaa asettaa niin, ettei se rajoita näkyvyyttä, tartu haulikkoon tai estä turvallista aseen käsittelyä.

Kasvot ja kädet näkyvät pitkälle, mutta vielä enemmän näkyy niiden liike. Ase kannattaa pitää sellaisessa asennossa, että nosto onnistuu yhdellä rauhallisella liikkeellä vasta linnun tullessa kuville tai ruokailupaikalle.  

Avoimella pellolla matala linnustusblindi on usein toimivin ratkaisu. Final Approach Express Layout Blind on maattava koju, joka naamioidaan kuvaston yhteyteen. Alps Outdoorz Deception on puolestaan matalaprofiilinen, teltan tapaan pystytettävä kevyt piilo, joka sopii parhaiten pellonreunaan, ojanpenkalle tai muun kasvillisuuden suojaan. Eri vaihtoehtoja voi vertailla linnustusblindien valikoimasta.

Kyyhky on taitava lentäjä, joten treenaa ammuntaa ennen kautta

Sepelkyyhky on pieni, nopea ja herkästi suuntaansa vaihtava maali, joka nöyryyttää tarvittaessa kokeneenkin ampujan. Siksi osumatuntuma kannattaa hakea ennen kautta kiekkoradalta. Erityisen hyödyllisiä kyyhkyjahtiin ovat nopeat sivukiekot, ylilentävät kiekot sekä ampumalinjasta poispäin kaartavat kiekot. Sporting- ja compak sporting -radoilla lentosuunnat ja etäisyydet vaihtelevat enemmän kuin perinteisellä kiekkoradalla. Harjoittelun tarkoitus ei ole vain ampua mahdollisimman monta laukausta, vaan löytää oikea ajoitus, tunnistaa oma varma ampumaetäisyys ja oppia jättämään epävarma tilanne käyttämättä. Ratakäynnit näkyvät jahdissa harkitumpina laukauksina ja vähäisempänä haavakkoriskinä. Samalla kannattaa ampua testikuvio niillä patruunoilla ja supistuksilla, joita aikoo käyttää jahdissa. Haulikuviotaulu paljastaa, kuinka tasaisesti haulit osuvat eri etäisyyksillä ja missä oman yhdistelmän käyttökelpoinen ampumamatka kulkee.

Harjoittelun voi järjestää myös asianmukaisella omalla ampumapaikalla. SME kiekonheittimellä voi heittää yhden tai kaksi kiekkoa kerrallaan, ja jousen kireyttä säätämällä kiekkojen nopeutta voi vaihdella, jolloin pääset harjoittelemaan juuri niitä tilanteita, jotka jahdissa tuntuvat vaikeimmilta. Harjoitteluun sopivat esimerkiksi Promaticin 150 kappaleen savikiekkopakkaukset. Muista, että kiekkoja saa ampua vain turvallisessa paikassa ja maanomistajan luvalla, joten yleensä helpoin ja turvallisin ratkaisu on oman seuran tai muun valvotun ampumaradan käyttäminen.

Alkukaudesta metsästetään parveutuneita lintuja

Sepelkyyhky voi pesiä jopa kolme kertaa kesässä, joten osalla linnuista pesintä on vielä kesken metsästyskauden alkaessa. Sen vuoksi alkukauden jahti kohdistetaan parvissa lentäviin lintuihin. Yksittäin lentävä kyyhky jätetään rauhaan, sillä se voi olla matkalla pesälle tai ruokkimaan poikasiaan.

Myöskään tiheään parveen ei ammuta, jotta lintuja ei haavoiteta. Valitse yksi kyyhky jo ennen aseen nostamista ja pidä katse siinä laukauksen loppuun asti, jotta laukauksen suunta pysyy hallittuna.

Niin kuin kaikessa metsästyksessä laji varmistetaan huolellisesti ennen jokaista laukausta. Rauhoitettu uuttukyyhky on sepelkyyhkyä pienempi, eikä sen siivissä tai kaulassa ole sepelkyyhkylle tunnusomaisia valkoisia laikkuja ja juovia. 

Ampumakoetta kyyhkyjahti ei vaadi, mutta riistanhoitomaksun on oltava maksettu, metsästysoikeus tai lupa alueelle kunnossa ja aseluvat ajan tasalla. Myös lyijyhaulien käyttöä koskevat rajoitukset on syytä tarkistaa ennen jahtia. Jos pellon laidassa on kosteikko, suo tai ruovikkoinen ranta, sadan metrin suojavyöhyke voi ulottua passipaikalle. Tällöin lyijyhaulien käyttö ja hallussapito metsästystilanteessa on kielletty.

Ampumatilannetta arvioitaessa mietitään aina myös saaliin talteenottoa. Pystyviljaan pudonnut kyyhky on vaikea löytää, ja sen etsiminen voi vahingoittaa viljelyksiä. Jätä ampumatilanne käyttämättä, jos lintua ei todennäköisesti saada talteen. Kerää hylsyt ja muut jäljet passipaikalta jahdin päätyttyä.

Noutava koira on kyyhkyjahdissa arvokas apu. Sivuosuman saanut kyyhky voi liitää pitkälle alkuperäisestä ampumalinjasta, jolloin putoamispaikka jää ampujalta helposti näkemättä. Etenkin elokuun lämpimässä säässä koiralle muistetaan varata riittävästi vettä, varjoa ja taukoja.

Sepelkyyhkyn metsästysaika on koko maassa 10.8.–31.10. Tarkista ajantasainen metsästysaika ja mahdolliset muutokset ennen jahtia Suomen riistakeskuksen metsästys- ja pyyntiajoista. 

Valmiina aloitusaamuun? 

Kyyhkyjahdissa ehdottomasti parasta on tunnelma. Elokuun aamun raikkaus, sänkipellon tuoksu ja jännitys, kun odotus palkitaan ja kyyhkyparvi kaartaa pellonreunan puihin.  

Reppujakkara on kyyhkynmetsästäjän paras kaveri, jossa istut passissa tuntikausia, ja samalla kannat kaaveet ja eväät pellolle. Elektroniset kuulonsuojaimet suojaavat laukausmelulta, mutta päästävät ympäristön äänet läpi. Kiikarilla voit seurata kaukana liikkuvia parvia ilman turhaa liikehdintää. Etäisyyksien arviointi helpottuu, kun painat mieleen kaaveiden, ojanreunan tai yksittäisen kiven etäisyyden passista jo ennen jahdin alkua. 
Elokuussa lämpötila voi nousta nopeasti, joten saalis siirretään viileään mahdollisimman pian.  Autossa odottava kylmälaukku ja riittävä määrä kylmävaraajia on yksinkertainen tapa turvata lihan laatu. 
Tutustu houkutuskaaveisiin, blindeihin ja muihin metsästysvarusteisiin verkkokaupassamme, niin olet valmiina kauden alkaessa.  

Usein kysytyt kysymykset kyyhkynmetsästyksestä

Milloin sepelkyyhkyn metsästyskausi alkaa ja päättyy?

Sepelkyyhkyn metsästysaika on 10.8.–31.10. koko maassa. Metsästysajat ja mahdolliset poikkeukset kannattaa tarkistaa ennen jahtia Suomen riistakeskuksen ajantasaisesta palvelusta.

Montako kaavetta kyyhkyjahdissa tarvitaan?

Yhtä oikeaa määrää ei ole. Kuudella laadukkaalla kaaveella pääsee hyvin alkuun, jos linnut ovat jo valmiiksi tulossa paikalle. Aukealla pellolla 10–15 kaaveen kuvasto näkyy paremmin kauas. Määrää tärkeämpiä ovat valoa heijastamaton pinta, luonnollinen asettelu ja laskeutumistila kuvaston keskellä.

Saako kyyhkyä metsästää lyijyhauleilla?

Lyijyhaulien käyttö ja hallussapito on kielletty kosteikoilla ja 100 metrin etäisyydellä niistä. Pelto ei yksin tee alueesta sallittua, jos sen laidalla tai läheisyydessä on määritelmän mukainen kosteikko. Tarkista alue etukäteen ja käytä epäselvässä tilanteessa lyijyttömiä patruunoita.

Tarvitsenko ampumakokeen kyyhkynmetsästykseen?

Et tarvitse. Riistanhoitomaksun on kuitenkin oltava maksettu, ja sinulla pitää olla oikeus metsästää alueella sekä asianmukaiset luvat aseelle.

Voiko kyyhkyjä houkutella ruokinnalla?

Pienimuotoinen houkutteluruokinta on mahdollista, kun siitä sovitaan maanomistajan ja metsästysoikeuden haltijan kanssa. Ruoki kohtuudella, pidä paikka siistinä ja tarkista ajantasainen lintutautitilanne. Ruokinta ei korvaa tiedustelua, eikä sitä pidä perustaa paikkaan, jossa ampuminen tai lintujen kerääntyminen aiheuttaa vaaraa tai haittaa.

Onko sepelkyyhky hyvä ruokalintu?

Sepelkyyhky on erinomainen riistalintu. Sen tumma ja vähärasvainen rintaliha sopii pannulle, pataan ja vaikka burritoon. Lihaa ei kannata kypsentää kuivaksi.